Joensuun aluetoiminta

Novascotiannoutajat ry: n aluetoiminta

Joensuun tollereiden aluetoiminta alkoi yhteislenkeillä syksyllä 2006. Mukaan on mahtunut monenlaisia lajeja, mm. agility, flyball, koiratanssi, metsästykoirien jäljestämistreenit (mejä), nome, haku, rallytoko, tottelevaisuuskoulutus (toko), vesipelastus (vepe), viehejuoksu, sekä erilaisia teemapäiviä kuten koirahierontakurssi. Lajeista aktiivisiksi ovat jääneet agility, toko ja haku, joissa on säännöllisesti kokoontuvat treeniporukat. Muista lajeista pidetään silloin tällöin teemapäiviä, jotta uudet tolleristitkin pääsevät tutustumaan monipuolisesti eri lajeihin ja löytämään itselleen ja koiralleen sen parhaimman ajanvietteen.

Novascotiannoutajat ry:n alueellisten yhteyshenkilöiden puoleen voi kääntyä yhdistykseen ja tollereihin liittyvissä asioissa. Yhteyshenkilöt neuvovat koiranomistajia eteenpäin alueellisiin koulutuksiin yms. Lisäksi he järjestävät erilaisia tapahtumia, yhteislenkkejä, riistaan tutustumista jne. Järjestettävistä tapahtumista tulee tietoa tähän aluetoiminnan blogiin sekä yhdistyksen verkkosivuille. Toiveita tapahtumista ja treeneistä voit esittää alueyhteyshenkilöille.

Joensuun alueyhteyshenkilöt

Heidi Hirvasoja-Korkee
050 365 2869 (ei tekstiviestejä)
heidi.hirvasojakorkee (a) gmail.com

Hannele Komulainen
044 383 0210 (ei tekstiviestejä)
hannele.komulainen (a) telemail.fi